Ilmoittauduin jo keväällä Porvoon XIV Valtiopäivämaraton juoksu- ja liikuntatapahtumaan
http://www.juoksija-lehti.fi/Default.aspx?tabid=3104&t=2163 , jotta jaksaisin jatkaa koko kesän hieman vastenmielistä juoksutreeniäni. En oikein osaa motivoida itseäni juoksuun ja joudun raahaamaan itseni väkisin lenkkipolulle tai pakottamaan jalkani juoksemaan matolla. Sitten kun pääsen alkuun, homma alkaa tuntua mahtavalle ja suorituksen päälle saan poikkeuksetta mielettömän hyvän fiiliksen. Kuntosalilla on helpompaa juosta matolla, jos televisiosta tulee samalla jotakin hyvää. Jääkiekon MM-kisojen aikaan varaan usein maton telkkarin edestä ja saatan katsella koko pelin hölkäten yhtä aikaa. Maratontapahtumat ovat myös hyviä motivoimaan. On pakko lähteä lenkille, kun ilmoittautuu tapahtumaan ja kertoo siitä mahdollisimman monelle. Silloin ei kehtaa perua osallistumistaan.
Vastassa oli elämäni toinen puolimara ja edellisestäkin oli jo yli kaksi vuotta, mutta olen ollut aina hirmu yllytyshullu, enkä pelkää haasteita. Tänä kesänä en ollut juossut kuin maksimissaan kympin lenkkejä karmean epäsäännöllisesti ja harvoin, mutta uskoin, että maratonin puolikas kulkee hyvin pelkillä fillarointipohjilla. Myös niveleni ja lihashuolto oli valmiiksi hyvässä hoidossa tunnollisen astangaharjoituksen myötä. Tapahtuman fiilis myös tempaa kuitenkin aina mukaansa ja suoritus on porukassa helpompaa kuin yksin metsäpolulla. Edellispäivänä tein täysjyvälasagnea ja join mehuja ja vettä, jotta energiat ja nesteet eivät loppuisi kesken juoksun. Pidättäydyin koko viikonlopun ihanasta punaviinistä. Otin myös illalla pari magnesium-tablettia kramppeja ehkäistäkseni.
Aamulla varhain ahmittuani lautasellisen neljän viljan luomupuuroa ja lisää magnesiumia syötyäni lähdimme työkaverieni kanssa autolla Tampereelta kohti Porvoota. Ilma oli +14 C puolipilvinen, eli juuri mahtava juoksuilma. Yöllä oli satanut ja se auttaa aina pujoallergista hengittämään paremmin. Porvoon seutu vaikutti todella kauniilta. Olin käynyt siellä viimeksi lapsena ja kyttäilinkin nyt sillä silmällä pientareita ja majoituspaikkoja, jos niille seuduille eksyisi vaikka tulevina kesinä pyöräretkeilemään.
Lähtöpaikalla oli virkeä tunnelma. Kaikkialla oli innostunutta puheensorinaa ja humppa raikui, kun porukka numerolaput rintamuksissaan kerääntyi liikuntakeskuksen eteen. Ensin lähtölaukaus pamahti rullailijoille ja pyöräilijöille. Tässä tapahtumassa olikin jos jonkinlaista menopeliä. Ihailin nojapyöriä ja hämmästelin sitkeitä potkulautailijoita. Osallistujia ei ollut hirveän paljon, kaikki lajit yhteensä laskien alle pari sataa. Varalan maraton karsi ainakin pirkanmaalaisia juoksijoita. Minuakin sätittiin jälkeenpäin, kun olin Porvooseen karannut :-D
Klo 10:05 oli juoksijoiden lähtö. Maraton, puolikas ja kymppi lähtivät yhteislähtönä matkaan. Hölkkäsin alkumatkan jutellen työtuttuni kanssa. Duunipaikalta osallistui monta kuntoilijaa eri puolilta Suomea tapahtumaan ja oli mukava rupatella juoksun lomassa kuulumisia. Ensimmäinen viisi kilometriä kulki iloisesti pienessä vastatuulessa, eikä kropassa tuntunut mitään omituista. Vilkuttelimme tutuille ohitettaville ja vauhdikkaammille vastaantulijoille. Kääntöpaikan jälkeen minua alkoi vaivata kauhea jano. Juottopisteitä oli harvakseltaan ja aurinko paistoi välillä pilvien välistä kuumasti.
Puolimaraton kiersi kaksi kertaa saman reitin melkein suoraa tien piennarta pitkin. Koko matka oli asfalttia. Onneksi olin teipannut ja rasvannut varpaat sekä kantapäät. Alla oli tutut kovien pintojen Adidakset, joten mitään kärsimyksiä ei tullut jalkateriin maata vasten läpsytellessä. Puolivälin käännöksessä työkaverini meni menojaan, kun minun oli pakko juoda pari lasia mehua paikallaan.
Juoksin puolivälistä eteenpäin yksin ja tsemppailin vastaan tulevia kilpakumppaneita. Tienvarren kannustajat saivat koipiini aina ekstravoimaa vähäksi aikaa. Nautiskelin, kun tuuli puhalteli hien kuivaksi iholta. Jotenkin nämä vastatuuliset osuudet menivät molemmat helpommin kuin myötätuulessa. Todella outoa!
Viimeisen käännöksen jälkeen kinttuni alkoivat lakkoilemaan. Vasen reisi tuntui puutuneelta ja oikeaa polvea särki. En pystynyt enää vaihtelemaan askeleen pituutta, vaan juoksu muuttui töpöttelyksi. Argh. Pysähtelin juomapaikoilla ja join paljon mehua.
Olen siitä aika outo, että en seuraa sykkeitä enkä kanna mitään ylimääräistä mukanani juostessa. Yritän olla avoin kehoni viesteille ja edetä juoksua fiilispohjalta. En myöskään halua olla selvillä matkan pituudesta tai siitä miten paljon on vielä jäljellä. Yksin juoksu on välillä minulla hyvin meditatiivista ja ”olemista”. Kestän pitkän rasituksen niin paremmin kuin sykemittarin piippausta ja kilometrejä tarkkaillen.
Osuin viimeisellä neljänneksellä ikävään väliin, jossa nopeimmat olivat jo juosseet maaliin ja hitaammat olivat kaukana takanani, joten jutusteltua ei tullut enää muuten kuin juomapisteissä. Paikalliset nuoret miehet ajoivat onneksi minua vastaan viereisellä pyörätiellä ja toinen huikkasi: – Katso, miten sitkeästi tuo juoksee! Sain siitä taas hurjan lisäenergian.
Yhdessä risteyksessä mukava toimitsijaherra kertoi, että maaliin on enää alle sata metriä. Kaikki kolotukseni häipyivät, kun kurvasin kisahallia kohti. Kuulin, kuinka kuuluttaja kuulutti nimeni ja puristin räyhäkkään loppukirin. Maalissa sain mitalin kaulaan ja ajan 2:20,05. Se vähän ärsytti aluksi, sillä yritin juosta matkan kahteen tuntiin. Tosin olemattomilla harjoitteluilla aikani on varmaan aivan mahtava. Palautusjuomana nautin vielä lisää mehua sekä ison lasillisen maitoa.
Juoksun jälkeen menimme Emäsalon Seikkailulaaksoon
http://www.seikkailulaakso.com/index.php syömään hyvin ja saunomaan. Siinä kuumassa kylpytynnyrissä poreillessa hillitön kuningasolo hiipi jäseniin. Olipa hyvä, että tuli mittailtua hieman itseään! Nyt kun kirjoitan tätä viisi päivää tapahtuman jälkeen, hilpeä ja uskomaton fiilis on yhä mielessä. Lisäksi olen juossut keskiviikkona jo puolituntisen matolla. Ehkä tänä syksynä uskallan mennä mukaan Pirkan Hölkkään …
