Pirkan Pyöräily 2007

Vanha fiilistelyni pitkältä Pirkalta :)

Su 10.06.2007
220 km
9h15m

Huu, vuosi odotettu tätä aamua! Hiljaa fiilistellen pyörittelin puoli seitsemän aikaan aamulla niin rakkaan Hakametsän jäähallin pihalle. Lähtöalue oli jo täynnä reippaita sielunveljiä ja muutama -sisarkin. Suurin osa ajopeleistä oli kilpureita; varmaan pitäisi hankkia joskus itsellekin ... sitten kun en enää jaksa hybridillä ajaa noin pitkää lenkkiä.

Olin toisessa lähtöryhmässä ja koitin bongata samanvauhtisennäköisiä menijöitä pyöräpaljoudesta. Ihastelin samalla ohi viuhuvia sukkiksia muodostelmissa pyörittäen 40 ... 50 km/h upeilla ajokeillaan. Tämä on kyllä Suomen Parasta Kesää ... Särkänniemen ylämäessä pääsin mukaan pitkään, sopivatahtiseen letkaan. Viime vuonna ajoin pitkällä lenkillä kohtuuttomia taipaleita yksin ja se ei ole kivaa.

Nokialla letka hajosi ja ajelin mukavan tyypin kanssa tovin fillaroinnista jutellen. Alku tuli otettua melko lujaa ja höpöttely palautti kivasti. Liityimme ohi kiitävään porukkaan Siurossa, mutta kaveri jäi vähän päästä jonnekin mäkien ilotulituksessa. Ensimmäinen huolto oli Häijäässä haitarin soidessa komeasti kesäaamuun.

Reittiä oli muutettu vuodesta 2006, joten emme päässeet Hämeenkyrössä ihanien puusiltojen kautta. Seuraavat pari pätkää ajoin parin perheenisän kanssa. Leuhkin heille talvipyöräilylläni ja he menopeleillään. Mukavaa, kun saa kerrankin olla samanhenkisessä seurassa! Toinen heistä oli Turun läheltä rannikolta ja ylistimme kilpaa saariston kauneutta ja fillarointia siellä. Kaunis on myös Hämeenkyrö järvineen ja pelloilla loikovine lehmineen. Ihmiset ovat laittaneet pihapiirinsä myös kovin viehättäviksi. Ilo siellä on polkea! Hämeenkyrön huoltopaikalla Frantsilan kahvilalla tutustuin myös Norjalaiseen isoisään, joka tuntui olevan melko konkari kiertämään pyöräilytapahtumissa. Ukki kehui menevänsä ensi viikonloppuna 90 km:n ajoon lapsenlapsiensa kanssa. Olisinpa minä wanhana samanlainen.

Viljakkalassa kaahasimme samaa tietä, jota ajoin edelliskesänä huvikseni toiseen suuntaan. Sielläkin on mielettömän hieno luonto; koski virtaa ja metsät ovat suhteellisen koskemattomat. Ihmiset olivat tulleet taloistaan tienvarsille hurraamaan meille. Ennen Komia matkaan liittyi myös pyöräilevä pariskunta ja menimme kaikki nälkäisinä jauhelihasopalle. Päivölän kansanopiston pihalla aurinko paahtoi kuumasti, ja oli ilo hypätä taas fillarin selkään ja pistää menoksi helpottavan ajoviiman suudellessa ihoa.

Ylöjärvellä joku muistutti taas autoilijoiden ylivallasta maanteillä ja ajoi parista sentistä Range Roverillaan ohi töötäten. Onneksi en ole ennenkään antanut moisten moukkien häiritä hyvää mieltäni ja paljon haastavampaa oli kääntyä peruslenkille Mutalaan Ylöjärven keskustan liepeiltä. Onneksi henkinen harjoittelu oli onnistunut ja en kurvannut Tampereelle ...

Mutala - Kuru -väli oli minulle varmaan koko matkan pahin osuus. Aurinko paahtoi hulluna ja aiheutti jatkuvan janon. Lisäksi vino vastatuuli tuntui voimistuneen. Kaiken lisäksi en saanut enää vetoapuja mistään ja remmoin yksin tuulessa. Ohitin pari poikaa, jotka olivat menossa peruslenkkiä 134 km hissukseen. Perimmäinen pojista kertoi ajaneensa tänä kesänä 30 km ja kaveri ei ollenkaan. Aika sissejä!

Pätkä Kurusta Muroleeseen on aina ollut suosikkini. Niityt houkuttelevat perhosia, ja niitä lentelikin melkoisesti ympärillä. Myös motoristeja oli paljon liikkeellä kauniissa maisemissa. Ajoin tuonkin pätkän soolona, kun en jaksanut ottaa edellä ajavaa juippia kiinni. Onneksi taukopaikan antimet olivat virkistäneet kroppaa, eikä tuulikaan tuntunut puiden suojassa. Peruslenkin viimeisiä alkoi tulla ohiteltavaksi. Muroleessa naputtelin kotiin väliajan 6:31:05. Kanava on ihanan eloisa ja kaunis paikka; harmi kun ei malta jäädä ihastelemaan maisemia.

Sitten mäkiin! Muroleessa ei kannata ahtaa mahaa täyteen tai hyytyy. Ennen Terälahtea on kiipeilymäkiä, jotka puuskutin ylös ilman apuja. Jotkut olivat heittäneet selälleen pusikkoihin huilimaan ... Peltojen välissä sain peesiin roikuskelijoita, jotka ajelivat kyllä myöhemmin ystävällistä vauhtia ja antoivat apuja myös vastalahjaksi seuraavaan huoltoon saakka. Ensimmäinen kiusallinen vaiva ilmaantui: ukkovarpaat alkoivat puutua ja jouduin heiluttelemaan niitä tämän tästä erikseen. Terälahdessa oli huollosta eväs lopussa: söin vain suolakurkkuja ja kuntojuomaa. (Sekä silmilläni ihania urheilijapoikia. Onneksi on heijastavat ajolasit ...) Norjalainen vaari huikkasi hyvän matkan toivotuksen, kun lähdin tavoittamaan ohi kiitäviä fillareita.

Teiskossa ajelin ryhmänsä hylkäämän sukkiksen kanssa. Karua jättää kaveri .Tässä vaiheessa on kummasti helpompaa ajaa, kun tuntee kotinurkkien läheisyyden. Ajelen Eerolansuoraa välillä muutenkin, jos tekee mieli lähteä Teiskon suunnalle. Paahtava arska sai tällä kertaa kyllä suun kuivaksi ja kuvittelin kangastuksena Aitolahden viimeisen pysäkin olevan jo monta kertaa aiemmin. Kun se viimein tuli, join puoli litraa mehua ja soitin kotiin. Se olikin hyvä keksintö, sillä sain personal trainerin vetoavuksi lopun 7 km:lle ja pystyin ottamaan karsean loppukirin. Kaahasin maaliin vauhdikkaasti, enkä mitenkään kuolleenoloisena matkan rasituksista. Sitten mitali kaulaan ja tuuletukset! Söin vielä maalialueella makkaran ja menin Jäähovin terassille juomaan siideriä ja katsomaan, kun muut ajavat siitä ohi maaliin.

Tätä kirjoittaessani maanantaina, päivä tapahtuman jälkeen alkaa olla ihan mieletön pomo-fiilis. Ja samalla kauhean haikea mieli - vielä vuosi odotettavaa!