keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Syksypyöräilyä

Rakastan syksyä ja fillarointia kuulaassa aamussa. Puut ovat pukeutuneet kultaan ja punaiseen. Pihlajanmarjat saavat puraisun pakkaspojalta ja heinikon yllä leijuu utua unenomaisesti, aah! Laskeskelin juuri, että olen pyöräillyt ympäri vuoden kutakuinkin kymmenen vuotta putkeen kesällä ja talvella, siis jostain vuodesta 1998 tai 1999 alkaen. Sitä pitäisi kai juhlia jotenkin.

Osana kansainväistä Liikkujan Viikkoa tiistai 22.9.2009 oli jokavuotinen Autoton Päivä. Silloin sisäinen hippi minussa raahautuu keskustaan pyöräilijöiden tapahtumaan osoittamaan mieltä Tampereen surkeita ja puutteellisia kevyenliikenteen väyliä vastaan. Hämeenkadun talvipyöräilykielto itkettää minua. Onneksi työmatkani ei enää mene siitä. Viisi vuotta rikoin lakia aina talvella aamuvarhaisella max. -32 C pakkasessa, kun en enää puolen metrin loskasössössä tai pakkasissa 8 km poljettuani jaksanut kiertää Rongankadun kautta. Toisella mahdollisella kiertoreitillä Yliopiston edustalla oli yhteen menoon tietyö hoitamattomine kevyenliikenteenväylineen kahden vuoden ajan. Tosin olen toiveikas kaupunkimme kehittämissuunnitelman suhteen. Näin kerran unta siitä, että Hämeen- ja Itsenäisyydenkaduilla oli keskellä puita vihreänään ja sinisellä maalatut pyöräkaistat…

Työn alla tulevaisuudessa on vielä raportteja vanhoista retkistäni. Talletan ne aikajanan mukaisesti, eli ”vanhoissa” blogimerkinnöissä saattaakin olla jotain uutta. Myös kuvia pitäisi lisätä tekstien väliin, kunhan ehdin kaivaa niitä jostakin; emolevyn kanssa on ollut ongelmia. Kaikki fillarisekoilu alkoi minulla, kun keksimme avomieheni kanssa polkea Kuopiosta Tampereelle irlantilaisen kansanmusiikin festivaalin jälkeisessä euforiassa joskus ennen vuosituhannen vaihdetta. Ahvenanmaalla olen viettänyt muutaman kesäpäivän vuokrafillarin kanssa vuonna 2001. Siitäkin on jossakin muistoja ylhäällä.

Pidin joskus kilometripäiväkirjaa Lenkkivihkossa, mutta se kävi liian työlääksi, kun olisi pitänyt vielä toimistotyöpäivän jälkeen kotona hipelöidä konetta joka ainoa päivä. (Sivusto sinänsä on aivan mahtava ja yhteisö kannustaa hulluna toisiaan.) Vuoden saldoksi sain mittaroidessani noin 7000 - 8000 km per vuosi, joka varmaan on ihan bueno suoritus ihmiselle, jonka vapaa-aika on hyvin rajallinen. Nuo voisivat olla reaaliset autoajokilometrini, sillä jollain töihin on mentävä ja lomamatkat kuljettava. Nykyään ajan arkipäivisin yleensä 16 - 44 km riippuen siitä käynkö kuntosalilla työmatkalla tai onko palavereja toisessa konttorissa. Viikonloppunakin ajan fillarilla ainakin salille 6,8 km suuntaansa.

Nyt syksyn korvalla olen saanut päähäni, että tarvitsen yleispyörän hupiajeluun. Mietin ensin mummopyörän kunnostamista, mutta hienot vanhat mummikset ovat todella hinnoissaan. Huutonetissäkin upea 90-luvun mummo-Crescent oli lähtöhinnaltaan satasen, mikä on ihan ok sellaisesta kaunottaresta. Pikkuhiljaa mieli on kääntynyt kunnon cruiseriin. Ihailin jo pikkutyttönä naapurin tädin oranssia kukkarunkoista pyörää, ja nyt olen bongannut netistä upean Nirven rantapyörän. Se on lähtenyt tänään matkaan Alankomaista minulle!


perjantai 4. syyskuuta 2009

Puolimaraton Porvoossa 30.8.2009

Ilmoittauduin jo keväällä Porvoon XIV Valtiopäivämaraton juoksu- ja liikuntatapahtumaan http://www.juoksija-lehti.fi/Default.aspx?tabid=3104&t=2163 , jotta jaksaisin jatkaa koko kesän hieman vastenmielistä juoksutreeniäni. En oikein osaa motivoida itseäni juoksuun ja joudun raahaamaan itseni väkisin lenkkipolulle tai pakottamaan jalkani juoksemaan matolla. Sitten kun pääsen alkuun, homma alkaa tuntua mahtavalle ja suorituksen päälle saan poikkeuksetta mielettömän hyvän fiiliksen. Kuntosalilla on helpompaa juosta matolla, jos televisiosta tulee samalla jotakin hyvää. Jääkiekon MM-kisojen aikaan varaan usein maton telkkarin edestä ja saatan katsella koko pelin hölkäten yhtä aikaa. Maratontapahtumat ovat myös hyviä motivoimaan. On pakko lähteä lenkille, kun ilmoittautuu tapahtumaan ja kertoo siitä mahdollisimman monelle. Silloin ei kehtaa perua osallistumistaan.

Vastassa oli elämäni toinen puolimara ja edellisestäkin oli jo yli kaksi vuotta, mutta olen ollut aina hirmu yllytyshullu, enkä pelkää haasteita. Tänä kesänä en ollut juossut kuin maksimissaan kympin lenkkejä karmean epäsäännöllisesti ja harvoin, mutta uskoin, että maratonin puolikas kulkee hyvin pelkillä fillarointipohjilla. Myös niveleni ja lihashuolto oli valmiiksi hyvässä hoidossa tunnollisen astangaharjoituksen myötä. Tapahtuman fiilis myös tempaa kuitenkin aina mukaansa ja suoritus on porukassa helpompaa kuin yksin metsäpolulla. Edellispäivänä tein täysjyvälasagnea ja join mehuja ja vettä, jotta energiat ja nesteet eivät loppuisi kesken juoksun. Pidättäydyin koko viikonlopun ihanasta punaviinistä. Otin myös illalla pari magnesium-tablettia kramppeja ehkäistäkseni.

Aamulla varhain ahmittuani lautasellisen neljän viljan luomupuuroa ja lisää magnesiumia syötyäni lähdimme työkaverieni kanssa autolla Tampereelta kohti Porvoota. Ilma oli +14 C puolipilvinen, eli juuri mahtava juoksuilma. Yöllä oli satanut ja se auttaa aina pujoallergista hengittämään paremmin. Porvoon seutu vaikutti todella kauniilta. Olin käynyt siellä viimeksi lapsena ja kyttäilinkin nyt sillä silmällä pientareita ja majoituspaikkoja, jos niille seuduille eksyisi vaikka tulevina kesinä pyöräretkeilemään.

Lähtöpaikalla oli virkeä tunnelma. Kaikkialla oli innostunutta puheensorinaa ja humppa raikui, kun porukka numerolaput rintamuksissaan kerääntyi liikuntakeskuksen eteen. Ensin lähtölaukaus pamahti rullailijoille ja pyöräilijöille. Tässä tapahtumassa olikin jos jonkinlaista menopeliä. Ihailin nojapyöriä ja hämmästelin sitkeitä potkulautailijoita. Osallistujia ei ollut hirveän paljon, kaikki lajit yhteensä laskien alle pari sataa. Varalan maraton karsi ainakin pirkanmaalaisia juoksijoita. Minuakin sätittiin jälkeenpäin, kun olin Porvooseen karannut :-D

Klo 10:05 oli juoksijoiden lähtö. Maraton, puolikas ja kymppi lähtivät yhteislähtönä matkaan. Hölkkäsin alkumatkan jutellen työtuttuni kanssa. Duunipaikalta osallistui monta kuntoilijaa eri puolilta Suomea tapahtumaan ja oli mukava rupatella juoksun lomassa kuulumisia. Ensimmäinen viisi kilometriä kulki iloisesti pienessä vastatuulessa, eikä kropassa tuntunut mitään omituista. Vilkuttelimme tutuille ohitettaville ja vauhdikkaammille vastaantulijoille. Kääntöpaikan jälkeen minua alkoi vaivata kauhea jano. Juottopisteitä oli harvakseltaan ja aurinko paistoi välillä pilvien välistä kuumasti.

Puolimaraton kiersi kaksi kertaa saman reitin melkein suoraa tien piennarta pitkin. Koko matka oli asfalttia. Onneksi olin teipannut ja rasvannut varpaat sekä kantapäät. Alla oli tutut kovien pintojen Adidakset, joten mitään kärsimyksiä ei tullut jalkateriin maata vasten läpsytellessä. Puolivälin käännöksessä työkaverini meni menojaan, kun minun oli pakko juoda pari lasia mehua paikallaan.

Juoksin puolivälistä eteenpäin yksin ja tsemppailin vastaan tulevia kilpakumppaneita. Tienvarren kannustajat saivat koipiini aina ekstravoimaa vähäksi aikaa. Nautiskelin, kun tuuli puhalteli hien kuivaksi iholta. Jotenkin nämä vastatuuliset osuudet menivät molemmat helpommin kuin myötätuulessa. Todella outoa!

Viimeisen käännöksen jälkeen kinttuni alkoivat lakkoilemaan. Vasen reisi tuntui puutuneelta ja oikeaa polvea särki. En pystynyt enää vaihtelemaan askeleen pituutta, vaan juoksu muuttui töpöttelyksi. Argh. Pysähtelin juomapaikoilla ja join paljon mehua.

Olen siitä aika outo, että en seuraa sykkeitä enkä kanna mitään ylimääräistä mukanani juostessa. Yritän olla avoin kehoni viesteille ja edetä juoksua fiilispohjalta. En myöskään halua olla selvillä matkan pituudesta tai siitä miten paljon on vielä jäljellä. Yksin juoksu on välillä minulla hyvin meditatiivista ja ”olemista”. Kestän pitkän rasituksen niin paremmin kuin sykemittarin piippausta ja kilometrejä tarkkaillen.

Osuin viimeisellä neljänneksellä ikävään väliin, jossa nopeimmat olivat jo juosseet maaliin ja hitaammat olivat kaukana takanani, joten jutusteltua ei tullut enää muuten kuin juomapisteissä. Paikalliset nuoret miehet ajoivat onneksi minua vastaan viereisellä pyörätiellä ja toinen huikkasi: – Katso, miten sitkeästi tuo juoksee! Sain siitä taas hurjan lisäenergian.

Yhdessä risteyksessä mukava toimitsijaherra kertoi, että maaliin on enää alle sata metriä. Kaikki kolotukseni häipyivät, kun kurvasin kisahallia kohti. Kuulin, kuinka kuuluttaja kuulutti nimeni ja puristin räyhäkkään loppukirin. Maalissa sain mitalin kaulaan ja ajan 2:20,05. Se vähän ärsytti aluksi, sillä yritin juosta matkan kahteen tuntiin. Tosin olemattomilla harjoitteluilla aikani on varmaan aivan mahtava. Palautusjuomana nautin vielä lisää mehua sekä ison lasillisen maitoa.

Juoksun jälkeen menimme Emäsalon Seikkailulaaksoon http://www.seikkailulaakso.com/index.php syömään hyvin ja saunomaan. Siinä kuumassa kylpytynnyrissä poreillessa hillitön kuningasolo hiipi jäseniin. Olipa hyvä, että tuli mittailtua hieman itseään! Nyt kun kirjoitan tätä viisi päivää tapahtuman jälkeen, hilpeä ja uskomaton fiilis on yhä mielessä. Lisäksi olen juossut keskiviikkona jo puolituntisen matolla. Ehkä tänä syksynä uskallan mennä mukaan Pirkan Hölkkään …

perjantai 21. elokuuta 2009

Fillareilla kesälomalle ulkosaaristoon 2009



Kesälomani puolivälissä lähdin rakkaan matkakumppanini kanssa fillareilla saaristoon. Saimme teltan lainaksi ja kokeilimme miten siinä yöpyminen toimii pyöräilyn kanssa. Heti kotipihassa matkalle lähtöä viivästytti sisärenkaani repeäminen ilmaa pumpatessa. Meillä oli alkuun hieno pilvipoutainen +24 C ajosää. Tuuli puhisi etelästä, eli vastusta oli jonkun verran.

Huristimme Tampereen Hervannan eteläreunan komeaa pyörätietä ja raiskatun Vuoreksen metsän ohi Kuljuun ja Lempäälään, jossa pyörätie on tosi kurjassa kunnossa. Yhdessä röykyssä toinen takalaukuistani irtosi ja lenteli pitkin mäkeä. Onneksi kamera oli toisen puolen kassissa.

Kylmäkoskentie oli kaunis kuten aina ketokukkineen ja pörriäisineen. Liikenne sen sijaan oli karseaa viiden työmatkaruuhkaa. 9-tien piennarta pitkin ajoimme Nesteelle kahville, jäätelölle ja sämpylälle. Urjalan jälkeen venyttelimme bussipysäkillä, kun joku tööttäsi meille iloisesti ja pikkupoika vilkutti auton ikkunasta; liekö ollut joku tuttu tai muuten pyöräretkeilystä innostunut.

Porin tien risteyksestä käännyimme kohti Humppilaa viehättävälle maalaismaisematielle ja ajoimme kirkkoharjulle ihastelemaan kaunista kirkkoa ja vanhaa hautausmaata. Ajelimme parissa kohdassa museorautatien vieritse ja yli. Jokioisissakin oli ihania pihamaita ja jälleen kaunis vanha kirkko. Harmi, kun jouduimme hiukan kiiruhtamaan kellon laukatessa kohti iltaa. Hevoset nostivat katseensa ihmetelläkseen aitauksistaan menoamme.

Ilta alkoi jo laskeutua ja lampaat nuokkuivat pelloilla usvassa. Huusin niille – Mää! ja ne vastasivat kukin omalla hassulla äänellään. Turun tie VT10 oli hiljainen. Pientareilla kukkivat saunakukat, rentun ruusut ja takiaiset. Ajoimme sitä läänin rajalle ja käännyimme leirintäalueen merkistä peltojen väliin. Herätimme hämärissä ajellessamme varmaan kaikki seudun vahtikoirat.

Menimme yöksi Pitkäjärvelle Kökkön maatilalle: http://www.s-netti.com/kokko/ Aittabaarissa oli vielä asiakkaita ja tilan isäntä paikalla, joten pääsimme leiriytymään sekä ostimme siiderit, oluet ja sipsejä energiat palauttavaksi iltapalaksi. Kello oli varmaan lähellä puolta yötä, kun pystytimme teltan. Ehdimme juuri ennen säkkipimeyden laskeutumista. Ulkorakennuksessa oli suihku ja keittiö sekä pyykkitupa, jossa nyrkkipyykkäsin hikiset vaatteet. Lepakot liehuivat puiden latvuksissa kun hipsimme telttaan nukkumaan.

Keskellä yötä tilan kukko alkoi kiekua sysipimeässä hulluna ja sepä nauratti kaupunkilaisia! Teltassa nukuttikin hyvin ja heräsin yhdeksän aikaan tiaisten mekkalaan. Mukava isäntä teki meille kasan voileipiä ja kahvia. Juttelimme alueen historiasta ja hän kertoi tilan olleen paikallaan jo 1600-luvulla. Nykyisiin pihapiirin rakennuksiin käytetyt hirret on tuotu vanhemmista taloista Pitkäjärven rannalta. Kökkön kievarissa on kestitetty Hämeen Härkätien kulkijoita jo vuosina 1703 – 1776!

Saimme vinkin ajaa Kaurakedon viljavainioiden kautta ja se olikin mukava reitti, vaikka tie oli päällystämätön ja välillä hieman nimismiehen kiharoilla. Meitä vastaan huristi vaari hienolla museoautollaan. Peltojen pientareilla oli runsaasti perhosia ja ihania kukkia. Matka jatkui Kuusjokea kohti pikkuteitä, kunnes tulimme VT 52:lle, jolla ei näyttänyt olevan kova liikenne, ja liikennemerkki kertoi Saloon olevan 26 km. Ajoimme peräkanaa olemattomalla pientareella ja pidimme pari juoma- / venyttelytaukoa, sillä aurinko ryhtyi paahtamaan parhaan kykynsä mukaan. Tuuli sentään oli heikompi kuin edellispäivänä. Mustikkakeitto ja hedelmäpalat maistuivat. Muutama hullu ohittelija tuli vastaan ja pari autoa ajoi niin läheltä, että olemattomat ihokarvani hulmahtivat. Rekkoja ei ollut liikkeellä kuin muutama. Ammattikuskit ohittavat yleensä niin kaukaa kuin kykenevät ja antavat ylämäkiin vetoapua. Saloon laskeva tie antoi ilmaiset vauhdit ja kurvasimme ennen keskustaa pyörätielle kohti Halikkoa.

Kemiönsaaren liittymä oli hieman hukassa, ja kun tutkimme turisteina karttaa, mukava pyöräilevä rouva tuli auttamaan meitä. Kun hän kuuli minne olemme menossa, saimme vinkin Ankkurikellarin mahtavista makkaraperunoista. Lähdimme vanhalle Turuntielle 110, jolla oli vieläkin iso siltatyömaa kesken. Angelniemen risteyksessä katsoimme karttaa, kun ohitsemme suhahti Turun suuntaan pari sukkista. Jatkossa maasto oli kumpuilevaa, joten reidet saivat hyvää jumppaa. Kokkilan laituriin oli jyrkkä lasku ja kurvasimme Ankkurikellariin ahmimaan mahat täyteen. Haukutimme taas yhtä vahtikoiraa.



Ensimmäisen lossimatkan jälkeen tiellä 1830 meren läheisyyden alkoi jo aistia kunnolla vaikka ajoimmekin pelto- sekä metsämaisemissa. Liikennemerkit muuttuivat ruotsinkielisiksi. Näimme pyöräilevän pariskunnan, jotka hymyilivät meille iloisesti ja hetken päästä kaksi rouvaa huutelivat hilpeinä: - Hej! Pientareen kasvit muuttuivat mantereen horsmista ja päivänkakkaroista sinisiin kelloihin ja aniliininpunaisiin tupsukukkiin. Ilmassa lepatteli paljon ohdakeperhosia. Metsästä meitä katseli ihania, pikkuisia peuroja.

Kemiössä tankkasimme S-marketin pihassa maitoa, banaania ja limsaa sekä tarkkailimme kiireisiä haarapääskyjä. Dragsfjärdintie 183:lla oli tajuton rekkaliikenne ja tietöitä, joiden päällystämätöntä osaa oli tuskaa pompotella menemään. Onneksi kumit eivät hajonneet. Tien profiili oli sentään edellistä helpompaa edetä. Ruskosuohaukka liihotti pellon yllä taivaalla.



Kärran kirkonkylästä eteenpäin meri alkoi pilkottaa juhlallisena puuston lomasta. Suuntasimme Lövön lossille, jota joutui hieman odottamaan. Ihastelimmekin lokkeja ja kalastelevaa tiiraa. Ilta viileni ja jouduin laittamaan takin päälle. Fillarikartan mukaan lossilta oli enää 7,4 km Kasnäsiin. Rannoilla oli muutama hieno tontti myynnissä. Toivottavasti siltahanke ei pelota paikallisia pois.

Saavuimme iltasella Backas Gårdiin http://www.backasgard.fi/. Saimme teltalle paikan pihamaalta puun alta ja pääsimme saunaan pesemään reissuhiet pois. Henkilökunta oli hilpeää ja leuhkimme hieman matkoillamme tuvan terassilla. Emäntä laittoi meille iltapalaksi siideriä, olutta ja sämpylöitä. Sitten kömmimme makuupusseihin ja nukuimme kuin murmelit.

Aamulla heräsin kellon soittoon ja huomasin aurinkoisen Kasnäsin kostean tuulen koettelevan telttakankaan tiiviyttä. Aamupalalla oli ihania tuoreita sämpylöitä ja emäntä tarinoi meille päärakennuksessa kuljeskelevasta Saara-kummituksesta. Kerroimme muille lomalaisille retkistämme ja minä sain kynsienhoito-ohjeita 3-vuotiaalta neidiltä.

Puolelta päivin Kasnäsin rannasta lähti yhteysalus Rosala II Vänön saareen. http://www.dragsfjard.fi/vano/indexFIN.htm Merimatka kesti noin tunnin. Märkä ilma esti kannella oleilun ja sisällä oli lievä tungos, sillä saarella vietettiin syntymäpäiväjuhlia, jonne saapui vieraita kanssamme samalla kyydillä. Kaksi aikuista ja kaksi polkupyörää kuljetettiin suuntaansa yhteensä 10 eurolla. Saariston keltaiset lautathan ovat ilmaisia ja pitkien välien valkoisilla aluksilla menee pieni maksu. Pyörällä pääsee kyytiin aina, vaikka ruuhkassa autot joutuvat odottamaan seuraavaa lauttaa. Aikataulu kannattaa ottaa selville etukäteen, ettei tule yllätyksiä. http://portal.fma.fi/sivu/www/fma_fi/yhteysalusliikenne Vänöön pääsi kesällä yhteysaluksella kaksi kertaa päivässä, paitsi lauantaisin se ei kulkenut. Kun saavuimme saareen, märkä ilma loppui ja iltapäivällä istuimme jo auringon paahteessa rantaterassilla.

Vuokramökissä oli niukasti mukavuuksia: jääkaappi, mikrouuni, kahvinkeitin ja liesi. Halusinkin viettää yksinkertaista elämää ja vieroittautua tekniikkakeskeisestä arjestani, TV:stä, radiosta ja netistä. Pesuvesi haettiin kantamalla merestä ja juomavesi venelaiturin hanasta. Kävelymatkan päässä oli ihana merenrantasauna, jota sai vuokrata tarpeen mukaan. Vierasvenelaiturin tuntumassa on Saaristolaiskahvila Strandhugget ja pieni kauppa, josta löytyi kaikkea mitä saattoi tarvita ja loput tilaamalla mantereelta. Kaipasimme tosin savustetun kalan myyjää, jota mainostettiin Vänön ja Saaristovarauksen sivuilla. Vänön limppua sen sijaan sai ostaa uunituoreena ja se olikin ihanaa!



Tutustuimme laiturilla onkiessa ja terassilla satamassa poikkeileviin veneilijöihin. Monet ihmettelivät rantaan lahoamaan jätettyä hylkyä. Minulla on kotona kirja, jossa kerrotaan sen olevan vanha kolmimoottorinen pirtuvene Bluffen. Huhu kertoo, että rungosta voi löytää luodinreikiä! Lintubongarien kanssa tuli juteltua parina päivänä. Myös saarelaisilla oli tapana tulla juttusille pihoistaan ja paransimmekin maailmaa monta kertaa. Vänö on tosiaan nimensä mukainen! Sain myös kissaystävän, jolle annoin aina onkimamme särjet ja pienet ahvenet. Kalaa tuli niin paljon, kuin ehti ylös kiskoa.

Saarella on sisämaan ihmisen lumoava luonto! Tosi paljon erilaisia perhosia: ohdakeperhosia, sini- ja kultasiipiä, neito- ja sitruunaperhosia, matalaa katajikkoa ja ihastuttavia lehtoja, kalliomaisemia ja lampaiden laiduntamia niittyjä. Sievä jänönhäntäapila, pikkuinen villiorvokki ja maariankämmekkä ilahduttivat silmääni. Saarella pesii Suomessa harvinainen kirjokerttu. Saaren pohjoispuolen luontopolulta löysimme maagisen muinaisrannan. Yöllä sirkat sirittivät kuin etelässä. Varsinaisia autoteitä ei ole ollenkaan, välillä tuntui kuin olisi vaeltanut satumetsässä... aah.



Kappelin lähellä reippaan kävelymatkan päässä venelaiturista on ihana luonnon hiekkaranta. Oli hilpeää makailla ypöyksin kuumalla sannalla. Lajittelin hienoja kiviä ja hipsuttelin paljasvarpain pehmeässä hiekassa. Tuuli suhisi rantaheinissä. Lokit leikkivät tuulissa yläpuolellani. Läheiseltä kalliolta pystyi hyppimään syvään veteen pikkukalojen parvien väistellessä molskahdusta. Oli ihan mielettömän ylellistä!

Lampaita on aina mukava nähdä ja Vänössä niitä pääsi tarkkailemaan vähän lähempää. Nuo ihanat, uteliaat pörrökasat kuumana kesäpäivänä kaikki pakkautuneena vieri viereen puun varjoon. Tai lauma käyskentelemässä iltahämyssä pää nurmen pinnassa, jokaisella heinätupsu hampaiden välissä. Tekisi mieli halia kaikkia erikseen!

Luin ennen matkaa netistä, että Vänössä on paljon käärmeitä. Emme kuitenkaan nähneet kuin yhden pienen rantakäärmeen poikasen uimassa ja kyyn pellon reunan heinikossa, vaikka oikein etsimällä etsimme eri vuorokauden aikoihin niitä. Yksi punkki jouduttiin poistamaan, joten punkkipihdit kannattaa olla mukana kun saaristossa retkeilee.

Yhtenä päivänä lähdimme pyörillä tutkimaan lähistön paikkoja ja Taalintehtaalle. Aurinko oli lomasäisellä tuulella ja aamuvarhaisella oli vielä mukavan viileä ajaa. Ponit nuokkuivat nurmellaan ja pujo löyhkäsi nenään. Lövön lossia odotellessa ihailimme mustarastaita, pulskia ahvenia rantavedessä ja parin päivän sisällä ilmestynyttä sinilevää. Yöh.

Bodbackenilta käännyimme oikealle ihastuttavaan lehtomaisemaan. Tie kumpuili iloisesti ja ohdakeperhoset lepattivat pientareilla. Taalintehdas tuli nopeasti vastaan. Sievä pikkukaupunki oli juuri herännyt ja torilla oli jo kova kaupankäynti. Kävimme torin reunan kahvilassa, josta ostimme ihania täytettyjä leipiä, kahvia ja Laitilan limuja. Vieressämme vanhat herrat olivat kokoontuneet kahvikupilliselle tarinoimaan kuin espanjalaisessa rantakylässä.



Vierasvenesatama oli täynnä koreita purjeveneitä, mutta emme jaksaneet ihastella niitä kauaa vaan löysimme irkkubaarin, josta sai nestetasapainoa lämpimänä päivänä. http://www.portside.fi/ Tutkimme myös vanhan ruukin raunioita. Raudan jalostusprosessissa syntynyt kuonakivi on mielenkiintoinen tuttavuus. Olemme tavanneet hienoa vihreänä kimaltelevaa rakennustiiltä monessa paikassa Suomen lounaisrannikolla, esimerkiksi Latokartanon koskella, Vänön Kulttuuritalossa ja vanhassa navetassa sekä nyt Taalintehtaan ruukin seinissä.

Takaisin mökille lähtiessä huomasimme vielä viehkeän rantahotellin terassin ja päätimme poiketa sinne. http://www.strandhotellet.fi/fi/ Pihalla leijaili ihana pizzan tuoksu, jota hetken nuuhkittuamme emme pystyneet enää vastustamaan ja tilasimme valtavat pizzat.

Mahat täynnä porhalsimme taas matkaan. Lehtometsän alamäessä kaksi ohdakeperhosta rikkoi siipensä törmätessään pyörääni. En kyennyt millään väistämään niitä vinhassa vauhdissa, nyyh! Kasnäsin satamassa odottelimme Vänön yhteysalusta ja hämmästytimme ihmisiä reissutarinoillamme.

Loman lopulla lähdimme aamuvarhaisella saaresta fillaroimaan Turkuun. Kasnäsistä lähtiessä liikenne oli hiljaista. Kävimme Dragsfjärdintien Nesteellä aamukahvilla, eväsleivillä ja suklaalla. Ennen Kemiötä tiellä alkoi taas kova rekkaliikenne ja liikkeellä oli mielipuolia kuljettajia, jotka ajoivat kylkeä hipoen ohi, joten kurvasimme hieman mutkittelevalle maalaistielle Mjösundin suuntaan. Siellä oli ihania kukkivia pihamaita ja perään haukkuvia koiria. Näimme taas hienon museoauton liikenteessä. Seikkailimme hieman, sillä tien kylteissä oli aivan muita paikannimiä kun kartassani, mutta pieni kiemurtelu ei haitannut kauniina päivänä ollenkaan.

Kemiönsaaresta poistuttaessa ylitimme upeat merelliset näköalat korkealla sillalla. Juomaa kului hulluna auringon paahtaessa meitä ruskeiksi. Sauvossa söimme herkulliset rullakebabit Ravintola Ruusuvirrassa. Siitä ei ollutkaan pitkästi ajomatkaa vanhalle Turun tielle, joka onkin meille tuttu, kun melkein joka kesä sinne eksymme.

Piennar oli todella leveä aiempiin verraten, tosin päällysteessä oli monen kilometrin ajan puolivälissä ärsyttävä kynnys, jonka jommallakummalla puolella joutui taiteilemaan eteenpäin. Tuuli puhalsi taas meitä vastaan. Tien sivulla Piikkiössä oli jonkun pihamaalla ihana kärhöaita; meinasin ajaa pientareelta alas ojaan, kun ihastelin suuria vaaleansinisiä kukkia. Kaarinasta Turkuun kulkee hyvä pyörätie, jolla monet hymyilivät vastaan tullessaan ja jotkut kyselivät liikennevaloissa kovasti reissustamme.

Turkuun poljettuamme etsimme Koulun ja nautimme sen pihamaalla Lehtori, Rehtori tai Maisteri-olutta (nimestä oli monta eri tietoa :-D)ja siideriä. Kippistelimme mukaville kesämuistoillemme ja pakenimme aloittavan lastenyhtyeen tieltä. Linja-autoasemalla oli juuri lähdössä bussi Tampereelle. Pakkasimme pyörät kyytiin ja huristimme Tampereelle nukkuen osan matkasta. Olipa ihana kesäloma!

Minulla oli taas aivan satumainen onni lomasään suhteen, sillä olin varannut mökin etukäteen edellisvuoden marraskuussa. Olimme matkalla 17 päivää. Tuona aikana satoi kaksi kertaa: toisen kerran Kasnäsissä aamulla, toinen kerta oli yöllä saaressa. Muuten koko loma oli pelkkää aurinkoa tai poutasäätä missä sitten kuljimmekin.

Tampere – Pitkäjärvi 130,15 km, 6:30,30 h
Pitkäjärvi – Kasnäs 128,21 km, 6:33,47 h
Kasnäs – Taalintehdas – Kasnäs 37,81 km, 1:57,18 h
Kasnäs – Turku 120,10 km, 5:45,00 h


sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

37. Kansainvälinen Pyynikki Juoksu 2009

Meillä on ollut tapana avata kesän urheilutapahtumakausi Pyynikki Juoksussa http://pyynikkijuoksu.webs.com/ . Reitti kulkee kauniin Pispalan rinteitä hupaisasti ylös ja alas. Siinä pystyy nopeasti tarkistamaan kuntonsa kesän tulevia tapahtumia ajatellen. Yritän aina kipittää matkan alle tuntiin. Tänä vuonna meinasi käydä ohrasesti, sillä aikani oli 59:45. Olinkin laiskotellut juoksutreenin kanssa. Parhaiten olen juossut Pyynikki Juoksun vuonna 2007 aikaan 54:31.20