To 02.08.2007
157.3 km
7h28m
Tampere - Vesilahti - Punkalaidun - Alastaro - Tarvasjoki, päivä 1:
Tätä on odotettu ja suunniteltu melkein vuosi. Ihana saaristo odotti jo polkijoita ja aamulla ilma oli puolipilvinen +18 C eli juuri ihanteellinen kesäpyöräilyyn. Lähdimme rakkaani kanssa n. klo 11 Tampereelta Kuljun mäkien kautta kunnon reisijumppateille Punkalaidunta kohti. Vesilahdella oli hulluja kaahareita; onneksi en kuollut heti alkumatkasta ... Näimme ihanan valkohäntäpeuran vähän ennen Halkivahan kirkkoa puikkimassa kivikossa ja toisen heti kirkon jälkeen pellon reunalla.
Sitten alkoi sataa ja sitä jatkui 15 km:n ajan. Rapa vaan roiskui ja se toisaalta virkisti. Maisemat olivat ihania Suomi Filmi -näkymiä: synkkiä metsiä ja kultaisia viljavainioita, punaisia mökkejä ja hienoja kartanonpihoja. Ajoviima kuivasi nopeasti tekniset pöksyt ja poikkesimme Punkalaitumella syömään. Ystävällinen miekkonen kertoi sisäpiirin vinkin kahvila-ravintola Jessican pihveistä. Aurapihvi oli hyvää ja paikalliset tulivat kauhistelemaan ajokilometrejämme, kun kuulivat mistä olimme tulossa ja minne menossa.
Aurinko alkoi tulla esiin pilvien välistä ja paistoi välillä kuumasti. Punkalaitumelta Tarvasjoelle ajelimme käytännössä peltojen välissä koko ajan; kaikkialla oli niin keltaista ja pulleat tähkät odottamassa puimuria. Välillä tiessä oli ihania notkelmia ja kujia lehtipuumetsiköiden läpi. Illan suussa saavuimme Tarvasjoelle yöpaikkaamme Herrasmannin http://www.herrasmanni.com/ tilalle. Suihkun ja parin siiderin jälkeen uni maistui makoisalle. Säätieto lupasi vihdoin hellettä koko seuraavaksi viikoksi.
Pe 03.08.2007
107 km
5h36m
Tarvasjoki - Paimio - Parainen - Nauvo, päivä 2:
Söimme mahtavan aamiaisen Herrasmannilla ja kuuntelimme mukavan isännän tarinoita. Tie poltteli sen verran, että oli pakko repäistä itsensä lokoisasta olotilasta matkaan. Saaristonkiilto silmissä ajoimme läpi viljavainioiden ja ohi hevostilojen pitkin wanhaa Härkätietä sekä Kuninkaantietä Paimion seudulla. Turun vanha tie olikin tuttu jo kesän 2005 retkeltä. Vasta siellä tuli vastaan toinen pyöräretkikunta, jotka heiluttelivat iloisesti meille.
Paraisissa oli vinhoja mäkiä ja mielettömän upeita siltanäköaloja vihreänä välkkyvälle merelle. Ajoimme ajoradan reunaa, sillä pyörätieksi määritetty polku oli järkyttävää sepeliä eikä seuraavaan mäkeen saanut vauhtia "pyörätien" kääntyessä aina tunneliin vastakkaiselle puolelle maantietä mäen alla. Paraisten keskustassa kävimme satamaravintolassa herkullisella lounaalla. Kanakori ja wieninleike olivat makoisat ja satamanäkymät johdattelivat mieltä syvemmälle lomafiilikseen.
Tielaitoksen keltainen lautta vei meidät Nauvon saarelle. (Saariston lautoista keltaiset ovat ilmaisia, valkoisissa on pieni kuljetusmaksu.) Tänne olin haaveillut palaavani pitemmäksi aikaa, kun kesällä 2003 ajoimme Rengastien piipahdellen saariston muutamassa viehkossa kylässä vain yhden yön kussakin. Nauvossa ajoimme läpi uljaiden tammimetsien ja häkellyimme siltanäkymien edessä. Kun pääsimme kirkonkylään, maasto loiveni selvästi ja majapaikkaamme käännyttäessä kauris loikki metsään risteyksessä. Oih!
Onneksi perillä myytiin kylmää olutta. Lisäksi näimme hirven pellossa, kun siirryimme mökille. Mökkimme oli paljon mahtavampi kuin netin kuvissa ja loikimme oikopäätä mereen jonne ei ollut kuin pari harppausta terassilta. Löhöloma sai luvan alkaa!
La 04.08.2007
65.8 km
3h16m
Päivä 3:
Ajoimme pari kertaa mökiltä Nauvon keskustaan. Ensin ruokakaapin täyttämiskierroksen ja sitten toista kautta polkeneita reippaita nuoria vastaanottamaan. Pelastimme myös virolaisen retkikunnan, joilla oli kaksisuulakkeisen pumpun käyttöohje hukassa. Saaristossa oli muutenkin kovasti pyöräilijöitä menossa. Tosin toivoisin meitä näkyvän enemmänkin ...
Su 05.08.2007
4.5 km
0h31m
Päivä 4:
Tutkimme luontoa mustikoita syöden ja valokuvaten. Lähellä oli tila, josta sai ostaa tuoreita munia, sipuleita ja korvapuusteja sekä uutta perunaa. Lampaat määkivät. Ankka ja kanat juoksivat vapaina pihamaalla.
Ma 06.08.2007
33.4 km
1h48m
Päivä 5:
Heräsin aamulla varhain ja näin meressä kuistin edessä uivan rantakäärmeen. Kävimme maukkaalla aamupalalla hotelli Strandbossa ja haimme samalla varaosan hajonneeseen fillariin. Kävimme myös hupailemassa minigolf-radalla. Oli hillitön paahde, eikä tuulikaan viilentänyt. Onneksi pyöräillessä viima tuo helpotuksen ja mereen voi pulahtaa milloin vain.
Ti 07.08.2007
17.1 km
0h59m
Päivä 6:
Kävimme Pärnäisissä Korppoon lauttasatamassa. Illalla kyttäilimme mökin välikatossa asuvia lepakoita. Pidin hiiri-ääntä, jotta ne tulisivat lähemmäs.
Ke 08.08.2007
33.9 km
1h44m
Päivä 7:
Tapasimme Nauvon vierasvenesatamassa nojapyöräilijät, jotka ottivat osaa Eco-trip 2007 -tapahtumaan. Ajopelit olivat toinen toistaan mielikuvituksellisempia. Itse pidin erään vanhan herran puisesta pyörästä eniten. Siihen oli kuulemma olemassa asuntovaunukin perässä vedettäväksi.
http://personal.eunet.fi/pp/davinci/osa8.html
To 09.08.2007
72.1 km
3h35m
Krok - Nauvo - Rymättylä - Naantali - Turku + kotiin linja-autoasemalta, päivä 8, kotimatka:
Lähdimme Rymättylään kohti Turkua yhteysalus Lintalla. Samalla saimme ihanan merimatkan Seilin saaren kautta. Meri oli purjeiden valkolaikuttama ja aurinko paistoi lämpimästi. Muistini mukaan Rymättylän mäet olivat pieniä mutta pippurisia ja onneksi muistin oikein. Rymättylän tiellä ei ollut paljon autoja verrattuna Paraisiin. Maatiaiskarjaa kölli pellolla katsoen, kuinka kaahasimme alamäet täysillä saadaksemme vauhtia seuraavaan ylämäkeen.
Luonnonmaan saari ja presidentin kesäasunto Kultaranta tulivat todella pian vastaan. Harmi, kun Tarjaa ei näkynyt samoilemassa lähistöllä. Tuoksu ohjasi meidät pizzalle Luostarin Puutarhaan Naantalissa: http://www.cafeantonius.fi/luostari.htm
Masut täynnä lähdimme Raision kautta Turkuun. Meillä on ollut tapana päättää monet reissuistamme Puutorin Vessaan ja niin tämänkin. Minulla kerta oli tarkalleen laskien neljäs eikä se liene viimeinen.
sunnuntai 16. syyskuuta 2007
maanantai 11. kesäkuuta 2007
Pirkan Pyöräily 2007
Vanha fiilistelyni pitkältä Pirkalta :)
Su 10.06.2007
220 km
9h15m
Huu, vuosi odotettu tätä aamua! Hiljaa fiilistellen pyörittelin puoli seitsemän aikaan aamulla niin rakkaan Hakametsän jäähallin pihalle. Lähtöalue oli jo täynnä reippaita sielunveljiä ja muutama -sisarkin. Suurin osa ajopeleistä oli kilpureita; varmaan pitäisi hankkia joskus itsellekin ... sitten kun en enää jaksa hybridillä ajaa noin pitkää lenkkiä.
Olin toisessa lähtöryhmässä ja koitin bongata samanvauhtisennäköisiä menijöitä pyöräpaljoudesta. Ihastelin samalla ohi viuhuvia sukkiksia muodostelmissa pyörittäen 40 ... 50 km/h upeilla ajokeillaan. Tämä on kyllä Suomen Parasta Kesää ... Särkänniemen ylämäessä pääsin mukaan pitkään, sopivatahtiseen letkaan. Viime vuonna ajoin pitkällä lenkillä kohtuuttomia taipaleita yksin ja se ei ole kivaa.
Nokialla letka hajosi ja ajelin mukavan tyypin kanssa tovin fillaroinnista jutellen. Alku tuli otettua melko lujaa ja höpöttely palautti kivasti. Liityimme ohi kiitävään porukkaan Siurossa, mutta kaveri jäi vähän päästä jonnekin mäkien ilotulituksessa. Ensimmäinen huolto oli Häijäässä haitarin soidessa komeasti kesäaamuun.
Reittiä oli muutettu vuodesta 2006, joten emme päässeet Hämeenkyrössä ihanien puusiltojen kautta. Seuraavat pari pätkää ajoin parin perheenisän kanssa. Leuhkin heille talvipyöräilylläni ja he menopeleillään. Mukavaa, kun saa kerrankin olla samanhenkisessä seurassa! Toinen heistä oli Turun läheltä rannikolta ja ylistimme kilpaa saariston kauneutta ja fillarointia siellä. Kaunis on myös Hämeenkyrö järvineen ja pelloilla loikovine lehmineen. Ihmiset ovat laittaneet pihapiirinsä myös kovin viehättäviksi. Ilo siellä on polkea! Hämeenkyrön huoltopaikalla Frantsilan kahvilalla tutustuin myös Norjalaiseen isoisään, joka tuntui olevan melko konkari kiertämään pyöräilytapahtumissa. Ukki kehui menevänsä ensi viikonloppuna 90 km:n ajoon lapsenlapsiensa kanssa. Olisinpa minä wanhana samanlainen.
Viljakkalassa kaahasimme samaa tietä, jota ajoin edelliskesänä huvikseni toiseen suuntaan. Sielläkin on mielettömän hieno luonto; koski virtaa ja metsät ovat suhteellisen koskemattomat. Ihmiset olivat tulleet taloistaan tienvarsille hurraamaan meille. Ennen Komia matkaan liittyi myös pyöräilevä pariskunta ja menimme kaikki nälkäisinä jauhelihasopalle. Päivölän kansanopiston pihalla aurinko paahtoi kuumasti, ja oli ilo hypätä taas fillarin selkään ja pistää menoksi helpottavan ajoviiman suudellessa ihoa.
Ylöjärvellä joku muistutti taas autoilijoiden ylivallasta maanteillä ja ajoi parista sentistä Range Roverillaan ohi töötäten. Onneksi en ole ennenkään antanut moisten moukkien häiritä hyvää mieltäni ja paljon haastavampaa oli kääntyä peruslenkille Mutalaan Ylöjärven keskustan liepeiltä. Onneksi henkinen harjoittelu oli onnistunut ja en kurvannut Tampereelle ...
Mutala - Kuru -väli oli minulle varmaan koko matkan pahin osuus. Aurinko paahtoi hulluna ja aiheutti jatkuvan janon. Lisäksi vino vastatuuli tuntui voimistuneen. Kaiken lisäksi en saanut enää vetoapuja mistään ja remmoin yksin tuulessa. Ohitin pari poikaa, jotka olivat menossa peruslenkkiä 134 km hissukseen. Perimmäinen pojista kertoi ajaneensa tänä kesänä 30 km ja kaveri ei ollenkaan. Aika sissejä!
Pätkä Kurusta Muroleeseen on aina ollut suosikkini. Niityt houkuttelevat perhosia, ja niitä lentelikin melkoisesti ympärillä. Myös motoristeja oli paljon liikkeellä kauniissa maisemissa. Ajoin tuonkin pätkän soolona, kun en jaksanut ottaa edellä ajavaa juippia kiinni. Onneksi taukopaikan antimet olivat virkistäneet kroppaa, eikä tuulikaan tuntunut puiden suojassa. Peruslenkin viimeisiä alkoi tulla ohiteltavaksi. Muroleessa naputtelin kotiin väliajan 6:31:05. Kanava on ihanan eloisa ja kaunis paikka; harmi kun ei malta jäädä ihastelemaan maisemia.
Sitten mäkiin! Muroleessa ei kannata ahtaa mahaa täyteen tai hyytyy. Ennen Terälahtea on kiipeilymäkiä, jotka puuskutin ylös ilman apuja. Jotkut olivat heittäneet selälleen pusikkoihin huilimaan ... Peltojen välissä sain peesiin roikuskelijoita, jotka ajelivat kyllä myöhemmin ystävällistä vauhtia ja antoivat apuja myös vastalahjaksi seuraavaan huoltoon saakka. Ensimmäinen kiusallinen vaiva ilmaantui: ukkovarpaat alkoivat puutua ja jouduin heiluttelemaan niitä tämän tästä erikseen. Terälahdessa oli huollosta eväs lopussa: söin vain suolakurkkuja ja kuntojuomaa. (Sekä silmilläni ihania urheilijapoikia. Onneksi on heijastavat ajolasit ...) Norjalainen vaari huikkasi hyvän matkan toivotuksen, kun lähdin tavoittamaan ohi kiitäviä fillareita.
Teiskossa ajelin ryhmänsä hylkäämän sukkiksen kanssa. Karua jättää kaveri .Tässä vaiheessa on kummasti helpompaa ajaa, kun tuntee kotinurkkien läheisyyden. Ajelen Eerolansuoraa välillä muutenkin, jos tekee mieli lähteä Teiskon suunnalle. Paahtava arska sai tällä kertaa kyllä suun kuivaksi ja kuvittelin kangastuksena Aitolahden viimeisen pysäkin olevan jo monta kertaa aiemmin. Kun se viimein tuli, join puoli litraa mehua ja soitin kotiin. Se olikin hyvä keksintö, sillä sain personal trainerin vetoavuksi lopun 7 km:lle ja pystyin ottamaan karsean loppukirin. Kaahasin maaliin vauhdikkaasti, enkä mitenkään kuolleenoloisena matkan rasituksista. Sitten mitali kaulaan ja tuuletukset! Söin vielä maalialueella makkaran ja menin Jäähovin terassille juomaan siideriä ja katsomaan, kun muut ajavat siitä ohi maaliin.
Tätä kirjoittaessani maanantaina, päivä tapahtuman jälkeen alkaa olla ihan mieletön pomo-fiilis. Ja samalla kauhean haikea mieli - vielä vuosi odotettavaa!
Su 10.06.2007
220 km
9h15m
Huu, vuosi odotettu tätä aamua! Hiljaa fiilistellen pyörittelin puoli seitsemän aikaan aamulla niin rakkaan Hakametsän jäähallin pihalle. Lähtöalue oli jo täynnä reippaita sielunveljiä ja muutama -sisarkin. Suurin osa ajopeleistä oli kilpureita; varmaan pitäisi hankkia joskus itsellekin ... sitten kun en enää jaksa hybridillä ajaa noin pitkää lenkkiä.
Olin toisessa lähtöryhmässä ja koitin bongata samanvauhtisennäköisiä menijöitä pyöräpaljoudesta. Ihastelin samalla ohi viuhuvia sukkiksia muodostelmissa pyörittäen 40 ... 50 km/h upeilla ajokeillaan. Tämä on kyllä Suomen Parasta Kesää ... Särkänniemen ylämäessä pääsin mukaan pitkään, sopivatahtiseen letkaan. Viime vuonna ajoin pitkällä lenkillä kohtuuttomia taipaleita yksin ja se ei ole kivaa.
Nokialla letka hajosi ja ajelin mukavan tyypin kanssa tovin fillaroinnista jutellen. Alku tuli otettua melko lujaa ja höpöttely palautti kivasti. Liityimme ohi kiitävään porukkaan Siurossa, mutta kaveri jäi vähän päästä jonnekin mäkien ilotulituksessa. Ensimmäinen huolto oli Häijäässä haitarin soidessa komeasti kesäaamuun.
Reittiä oli muutettu vuodesta 2006, joten emme päässeet Hämeenkyrössä ihanien puusiltojen kautta. Seuraavat pari pätkää ajoin parin perheenisän kanssa. Leuhkin heille talvipyöräilylläni ja he menopeleillään. Mukavaa, kun saa kerrankin olla samanhenkisessä seurassa! Toinen heistä oli Turun läheltä rannikolta ja ylistimme kilpaa saariston kauneutta ja fillarointia siellä. Kaunis on myös Hämeenkyrö järvineen ja pelloilla loikovine lehmineen. Ihmiset ovat laittaneet pihapiirinsä myös kovin viehättäviksi. Ilo siellä on polkea! Hämeenkyrön huoltopaikalla Frantsilan kahvilalla tutustuin myös Norjalaiseen isoisään, joka tuntui olevan melko konkari kiertämään pyöräilytapahtumissa. Ukki kehui menevänsä ensi viikonloppuna 90 km:n ajoon lapsenlapsiensa kanssa. Olisinpa minä wanhana samanlainen.
Viljakkalassa kaahasimme samaa tietä, jota ajoin edelliskesänä huvikseni toiseen suuntaan. Sielläkin on mielettömän hieno luonto; koski virtaa ja metsät ovat suhteellisen koskemattomat. Ihmiset olivat tulleet taloistaan tienvarsille hurraamaan meille. Ennen Komia matkaan liittyi myös pyöräilevä pariskunta ja menimme kaikki nälkäisinä jauhelihasopalle. Päivölän kansanopiston pihalla aurinko paahtoi kuumasti, ja oli ilo hypätä taas fillarin selkään ja pistää menoksi helpottavan ajoviiman suudellessa ihoa.
Ylöjärvellä joku muistutti taas autoilijoiden ylivallasta maanteillä ja ajoi parista sentistä Range Roverillaan ohi töötäten. Onneksi en ole ennenkään antanut moisten moukkien häiritä hyvää mieltäni ja paljon haastavampaa oli kääntyä peruslenkille Mutalaan Ylöjärven keskustan liepeiltä. Onneksi henkinen harjoittelu oli onnistunut ja en kurvannut Tampereelle ...
Mutala - Kuru -väli oli minulle varmaan koko matkan pahin osuus. Aurinko paahtoi hulluna ja aiheutti jatkuvan janon. Lisäksi vino vastatuuli tuntui voimistuneen. Kaiken lisäksi en saanut enää vetoapuja mistään ja remmoin yksin tuulessa. Ohitin pari poikaa, jotka olivat menossa peruslenkkiä 134 km hissukseen. Perimmäinen pojista kertoi ajaneensa tänä kesänä 30 km ja kaveri ei ollenkaan. Aika sissejä!
Pätkä Kurusta Muroleeseen on aina ollut suosikkini. Niityt houkuttelevat perhosia, ja niitä lentelikin melkoisesti ympärillä. Myös motoristeja oli paljon liikkeellä kauniissa maisemissa. Ajoin tuonkin pätkän soolona, kun en jaksanut ottaa edellä ajavaa juippia kiinni. Onneksi taukopaikan antimet olivat virkistäneet kroppaa, eikä tuulikaan tuntunut puiden suojassa. Peruslenkin viimeisiä alkoi tulla ohiteltavaksi. Muroleessa naputtelin kotiin väliajan 6:31:05. Kanava on ihanan eloisa ja kaunis paikka; harmi kun ei malta jäädä ihastelemaan maisemia.
Sitten mäkiin! Muroleessa ei kannata ahtaa mahaa täyteen tai hyytyy. Ennen Terälahtea on kiipeilymäkiä, jotka puuskutin ylös ilman apuja. Jotkut olivat heittäneet selälleen pusikkoihin huilimaan ... Peltojen välissä sain peesiin roikuskelijoita, jotka ajelivat kyllä myöhemmin ystävällistä vauhtia ja antoivat apuja myös vastalahjaksi seuraavaan huoltoon saakka. Ensimmäinen kiusallinen vaiva ilmaantui: ukkovarpaat alkoivat puutua ja jouduin heiluttelemaan niitä tämän tästä erikseen. Terälahdessa oli huollosta eväs lopussa: söin vain suolakurkkuja ja kuntojuomaa. (Sekä silmilläni ihania urheilijapoikia. Onneksi on heijastavat ajolasit ...) Norjalainen vaari huikkasi hyvän matkan toivotuksen, kun lähdin tavoittamaan ohi kiitäviä fillareita.
Teiskossa ajelin ryhmänsä hylkäämän sukkiksen kanssa. Karua jättää kaveri .Tässä vaiheessa on kummasti helpompaa ajaa, kun tuntee kotinurkkien läheisyyden. Ajelen Eerolansuoraa välillä muutenkin, jos tekee mieli lähteä Teiskon suunnalle. Paahtava arska sai tällä kertaa kyllä suun kuivaksi ja kuvittelin kangastuksena Aitolahden viimeisen pysäkin olevan jo monta kertaa aiemmin. Kun se viimein tuli, join puoli litraa mehua ja soitin kotiin. Se olikin hyvä keksintö, sillä sain personal trainerin vetoavuksi lopun 7 km:lle ja pystyin ottamaan karsean loppukirin. Kaahasin maaliin vauhdikkaasti, enkä mitenkään kuolleenoloisena matkan rasituksista. Sitten mitali kaulaan ja tuuletukset! Söin vielä maalialueella makkaran ja menin Jäähovin terassille juomaan siideriä ja katsomaan, kun muut ajavat siitä ohi maaliin.
Tätä kirjoittaessani maanantaina, päivä tapahtuman jälkeen alkaa olla ihan mieletön pomo-fiilis. Ja samalla kauhean haikea mieli - vielä vuosi odotettavaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)