Kesälomani puolivälissä lähdin rakkaan matkakumppanini kanssa fillareilla saaristoon. Saimme teltan lainaksi ja kokeilimme miten siinä yöpyminen toimii pyöräilyn kanssa. Heti kotipihassa matkalle lähtöä viivästytti sisärenkaani repeäminen ilmaa pumpatessa. Meillä oli alkuun hieno pilvipoutainen +24 C ajosää. Tuuli puhisi etelästä, eli vastusta oli jonkun verran.
Huristimme Tampereen Hervannan eteläreunan komeaa pyörätietä ja raiskatun Vuoreksen metsän ohi Kuljuun ja Lempäälään, jossa pyörätie on tosi kurjassa kunnossa. Yhdessä röykyssä toinen takalaukuistani irtosi ja lenteli pitkin mäkeä. Onneksi kamera oli toisen puolen kassissa.
Kylmäkoskentie oli kaunis kuten aina ketokukkineen ja pörriäisineen. Liikenne sen sijaan oli karseaa viiden työmatkaruuhkaa. 9-tien piennarta pitkin ajoimme Nesteelle kahville, jäätelölle ja sämpylälle. Urjalan jälkeen venyttelimme bussipysäkillä, kun joku tööttäsi meille iloisesti ja pikkupoika vilkutti auton ikkunasta; liekö ollut joku tuttu tai muuten pyöräretkeilystä innostunut.
Porin tien risteyksestä käännyimme kohti Humppilaa viehättävälle maalaismaisematielle ja ajoimme kirkkoharjulle ihastelemaan kaunista kirkkoa ja vanhaa hautausmaata. Ajelimme parissa kohdassa museorautatien vieritse ja yli. Jokioisissakin oli ihania pihamaita ja jälleen kaunis vanha kirkko. Harmi, kun jouduimme hiukan kiiruhtamaan kellon laukatessa kohti iltaa. Hevoset nostivat katseensa ihmetelläkseen aitauksistaan menoamme.
Ilta alkoi jo laskeutua ja lampaat nuokkuivat pelloilla usvassa. Huusin niille – Mää! ja ne vastasivat kukin omalla hassulla äänellään. Turun tie VT10 oli hiljainen. Pientareilla kukkivat saunakukat, rentun ruusut ja takiaiset. Ajoimme sitä läänin rajalle ja käännyimme leirintäalueen merkistä peltojen väliin. Herätimme hämärissä ajellessamme varmaan kaikki seudun vahtikoirat.
Menimme yöksi Pitkäjärvelle Kökkön maatilalle: http://www.s-netti.com/kokko/ Aittabaarissa oli vielä asiakkaita ja tilan isäntä paikalla, joten pääsimme leiriytymään sekä ostimme siiderit, oluet ja sipsejä energiat palauttavaksi iltapalaksi. Kello oli varmaan lähellä puolta yötä, kun pystytimme teltan. Ehdimme juuri ennen säkkipimeyden laskeutumista. Ulkorakennuksessa oli suihku ja keittiö sekä pyykkitupa, jossa nyrkkipyykkäsin hikiset vaatteet. Lepakot liehuivat puiden latvuksissa kun hipsimme telttaan nukkumaan.
Keskellä yötä tilan kukko alkoi kiekua sysipimeässä hulluna ja sepä nauratti kaupunkilaisia! Teltassa nukuttikin hyvin ja heräsin yhdeksän aikaan tiaisten mekkalaan. Mukava isäntä teki meille kasan voileipiä ja kahvia. Juttelimme alueen historiasta ja hän kertoi tilan olleen paikallaan jo 1600-luvulla. Nykyisiin pihapiirin rakennuksiin käytetyt hirret on tuotu vanhemmista taloista Pitkäjärven rannalta. Kökkön kievarissa on kestitetty Hämeen Härkätien kulkijoita jo vuosina 1703 – 1776!
Saimme vinkin ajaa Kaurakedon viljavainioiden kautta ja se olikin mukava reitti, vaikka tie oli päällystämätön ja välillä hieman nimismiehen kiharoilla. Meitä vastaan huristi vaari hienolla museoautollaan. Peltojen pientareilla oli runsaasti perhosia ja ihania kukkia. Matka jatkui Kuusjokea kohti pikkuteitä, kunnes tulimme VT 52:lle, jolla ei näyttänyt olevan kova liikenne, ja liikennemerkki kertoi Saloon olevan 26 km. Ajoimme peräkanaa olemattomalla pientareella ja pidimme pari juoma- / venyttelytaukoa, sillä aurinko ryhtyi paahtamaan parhaan kykynsä mukaan. Tuuli sentään oli heikompi kuin edellispäivänä. Mustikkakeitto ja hedelmäpalat maistuivat. Muutama hullu ohittelija tuli vastaan ja pari autoa ajoi niin läheltä, että olemattomat ihokarvani hulmahtivat. Rekkoja ei ollut liikkeellä kuin muutama. Ammattikuskit ohittavat yleensä niin kaukaa kuin kykenevät ja antavat ylämäkiin vetoapua. Saloon laskeva tie antoi ilmaiset vauhdit ja kurvasimme ennen keskustaa pyörätielle kohti Halikkoa.
Kemiönsaaren liittymä oli hieman hukassa, ja kun tutkimme turisteina karttaa, mukava pyöräilevä rouva tuli auttamaan meitä. Kun hän kuuli minne olemme menossa, saimme vinkin Ankkurikellarin mahtavista makkaraperunoista. Lähdimme vanhalle Turuntielle 110, jolla oli vieläkin iso siltatyömaa kesken. Angelniemen risteyksessä katsoimme karttaa, kun ohitsemme suhahti Turun suuntaan pari sukkista. Jatkossa maasto oli kumpuilevaa, joten reidet saivat hyvää jumppaa. Kokkilan laituriin oli jyrkkä lasku ja kurvasimme Ankkurikellariin ahmimaan mahat täyteen. Haukutimme taas yhtä vahtikoiraa.
Ensimmäisen lossimatkan jälkeen tiellä 1830 meren läheisyyden alkoi jo aistia kunnolla vaikka ajoimmekin pelto- sekä metsämaisemissa. Liikennemerkit muuttuivat ruotsinkielisiksi. Näimme pyöräilevän pariskunnan, jotka hymyilivät meille iloisesti ja hetken päästä kaksi rouvaa huutelivat hilpeinä: - Hej! Pientareen kasvit muuttuivat mantereen horsmista ja päivänkakkaroista sinisiin kelloihin ja aniliininpunaisiin tupsukukkiin. Ilmassa lepatteli paljon ohdakeperhosia. Metsästä meitä katseli ihania, pikkuisia peuroja.
Kemiössä tankkasimme S-marketin pihassa maitoa, banaania ja limsaa sekä tarkkailimme kiireisiä haarapääskyjä. Dragsfjärdintie 183:lla oli tajuton rekkaliikenne ja tietöitä, joiden päällystämätöntä osaa oli tuskaa pompotella menemään. Onneksi kumit eivät hajonneet. Tien profiili oli sentään edellistä helpompaa edetä. Ruskosuohaukka liihotti pellon yllä taivaalla.
Kärran kirkonkylästä eteenpäin meri alkoi pilkottaa juhlallisena puuston lomasta. Suuntasimme Lövön lossille, jota joutui hieman odottamaan. Ihastelimmekin lokkeja ja kalastelevaa tiiraa. Ilta viileni ja jouduin laittamaan takin päälle. Fillarikartan mukaan lossilta oli enää 7,4 km Kasnäsiin. Rannoilla oli muutama hieno tontti myynnissä. Toivottavasti siltahanke ei pelota paikallisia pois.
Saavuimme iltasella Backas Gårdiin http://www.backasgard.fi/. Saimme teltalle paikan pihamaalta puun alta ja pääsimme saunaan pesemään reissuhiet pois. Henkilökunta oli hilpeää ja leuhkimme hieman matkoillamme tuvan terassilla. Emäntä laittoi meille iltapalaksi siideriä, olutta ja sämpylöitä. Sitten kömmimme makuupusseihin ja nukuimme kuin murmelit.
Aamulla heräsin kellon soittoon ja huomasin aurinkoisen Kasnäsin kostean tuulen koettelevan telttakankaan tiiviyttä. Aamupalalla oli ihania tuoreita sämpylöitä ja emäntä tarinoi meille päärakennuksessa kuljeskelevasta Saara-kummituksesta. Kerroimme muille lomalaisille retkistämme ja minä sain kynsienhoito-ohjeita 3-vuotiaalta neidiltä.
Puolelta päivin Kasnäsin rannasta lähti yhteysalus Rosala II Vänön saareen. http://www.dragsfjard.fi/vano/indexFIN.htm Merimatka kesti noin tunnin. Märkä ilma esti kannella oleilun ja sisällä oli lievä tungos, sillä saarella vietettiin syntymäpäiväjuhlia, jonne saapui vieraita kanssamme samalla kyydillä. Kaksi aikuista ja kaksi polkupyörää kuljetettiin suuntaansa yhteensä 10 eurolla. Saariston keltaiset lautathan ovat ilmaisia ja pitkien välien valkoisilla aluksilla menee pieni maksu. Pyörällä pääsee kyytiin aina, vaikka ruuhkassa autot joutuvat odottamaan seuraavaa lauttaa. Aikataulu kannattaa ottaa selville etukäteen, ettei tule yllätyksiä. http://portal.fma.fi/sivu/www/fma_fi/yhteysalusliikenne Vänöön pääsi kesällä yhteysaluksella kaksi kertaa päivässä, paitsi lauantaisin se ei kulkenut. Kun saavuimme saareen, märkä ilma loppui ja iltapäivällä istuimme jo auringon paahteessa rantaterassilla.
Vuokramökissä oli niukasti mukavuuksia: jääkaappi, mikrouuni, kahvinkeitin ja liesi. Halusinkin viettää yksinkertaista elämää ja vieroittautua tekniikkakeskeisestä arjestani, TV:stä, radiosta ja netistä. Pesuvesi haettiin kantamalla merestä ja juomavesi venelaiturin hanasta. Kävelymatkan päässä oli ihana merenrantasauna, jota sai vuokrata tarpeen mukaan. Vierasvenelaiturin tuntumassa on Saaristolaiskahvila Strandhugget ja pieni kauppa, josta löytyi kaikkea mitä saattoi tarvita ja loput tilaamalla mantereelta. Kaipasimme tosin savustetun kalan myyjää, jota mainostettiin Vänön ja Saaristovarauksen sivuilla. Vänön limppua sen sijaan sai ostaa uunituoreena ja se olikin ihanaa!
Tutustuimme laiturilla onkiessa ja terassilla satamassa poikkeileviin veneilijöihin. Monet ihmettelivät rantaan lahoamaan jätettyä hylkyä. Minulla on kotona kirja, jossa kerrotaan sen olevan vanha kolmimoottorinen pirtuvene Bluffen. Huhu kertoo, että rungosta voi löytää luodinreikiä! Lintubongarien kanssa tuli juteltua parina päivänä. Myös saarelaisilla oli tapana tulla juttusille pihoistaan ja paransimmekin maailmaa monta kertaa. Vänö on tosiaan nimensä mukainen! Sain myös kissaystävän, jolle annoin aina onkimamme särjet ja pienet ahvenet. Kalaa tuli niin paljon, kuin ehti ylös kiskoa.
Saarella on sisämaan ihmisen lumoava luonto! Tosi paljon erilaisia perhosia: ohdakeperhosia, sini- ja kultasiipiä, neito- ja sitruunaperhosia, matalaa katajikkoa ja ihastuttavia lehtoja, kalliomaisemia ja lampaiden laiduntamia niittyjä. Sievä jänönhäntäapila, pikkuinen villiorvokki ja maariankämmekkä ilahduttivat silmääni. Saarella pesii Suomessa harvinainen kirjokerttu. Saaren pohjoispuolen luontopolulta löysimme maagisen muinaisrannan. Yöllä sirkat sirittivät kuin etelässä. Varsinaisia autoteitä ei ole ollenkaan, välillä tuntui kuin olisi vaeltanut satumetsässä... aah.
Kappelin lähellä reippaan kävelymatkan päässä venelaiturista on ihana luonnon hiekkaranta. Oli hilpeää makailla ypöyksin kuumalla sannalla. Lajittelin hienoja kiviä ja hipsuttelin paljasvarpain pehmeässä hiekassa. Tuuli suhisi rantaheinissä. Lokit leikkivät tuulissa yläpuolellani. Läheiseltä kalliolta pystyi hyppimään syvään veteen pikkukalojen parvien väistellessä molskahdusta. Oli ihan mielettömän ylellistä!
Lampaita on aina mukava nähdä ja Vänössä niitä pääsi tarkkailemaan vähän lähempää. Nuo ihanat, uteliaat pörrökasat kuumana kesäpäivänä kaikki pakkautuneena vieri viereen puun varjoon. Tai lauma käyskentelemässä iltahämyssä pää nurmen pinnassa, jokaisella heinätupsu hampaiden välissä. Tekisi mieli halia kaikkia erikseen!
Luin ennen matkaa netistä, että Vänössä on paljon käärmeitä. Emme kuitenkaan nähneet kuin yhden pienen rantakäärmeen poikasen uimassa ja kyyn pellon reunan heinikossa, vaikka oikein etsimällä etsimme eri vuorokauden aikoihin niitä. Yksi punkki jouduttiin poistamaan, joten punkkipihdit kannattaa olla mukana kun saaristossa retkeilee.
Yhtenä päivänä lähdimme pyörillä tutkimaan lähistön paikkoja ja Taalintehtaalle. Aurinko oli lomasäisellä tuulella ja aamuvarhaisella oli vielä mukavan viileä ajaa. Ponit nuokkuivat nurmellaan ja pujo löyhkäsi nenään. Lövön lossia odotellessa ihailimme mustarastaita, pulskia ahvenia rantavedessä ja parin päivän sisällä ilmestynyttä sinilevää. Yöh.
Bodbackenilta käännyimme oikealle ihastuttavaan lehtomaisemaan. Tie kumpuili iloisesti ja ohdakeperhoset lepattivat pientareilla. Taalintehdas tuli nopeasti vastaan. Sievä pikkukaupunki oli juuri herännyt ja torilla oli jo kova kaupankäynti. Kävimme torin reunan kahvilassa, josta ostimme ihania täytettyjä leipiä, kahvia ja Laitilan limuja. Vieressämme vanhat herrat olivat kokoontuneet kahvikupilliselle tarinoimaan kuin espanjalaisessa rantakylässä.
Vierasvenesatama oli täynnä koreita purjeveneitä, mutta emme jaksaneet ihastella niitä kauaa vaan löysimme irkkubaarin, josta sai nestetasapainoa lämpimänä päivänä. http://www.portside.fi/ Tutkimme myös vanhan ruukin raunioita. Raudan jalostusprosessissa syntynyt kuonakivi on mielenkiintoinen tuttavuus. Olemme tavanneet hienoa vihreänä kimaltelevaa rakennustiiltä monessa paikassa Suomen lounaisrannikolla, esimerkiksi Latokartanon koskella, Vänön Kulttuuritalossa ja vanhassa navetassa sekä nyt Taalintehtaan ruukin seinissä.
Takaisin mökille lähtiessä huomasimme vielä viehkeän rantahotellin terassin ja päätimme poiketa sinne. http://www.strandhotellet.fi/fi/ Pihalla leijaili ihana pizzan tuoksu, jota hetken nuuhkittuamme emme pystyneet enää vastustamaan ja tilasimme valtavat pizzat.
Mahat täynnä porhalsimme taas matkaan. Lehtometsän alamäessä kaksi ohdakeperhosta rikkoi siipensä törmätessään pyörääni. En kyennyt millään väistämään niitä vinhassa vauhdissa, nyyh! Kasnäsin satamassa odottelimme Vänön yhteysalusta ja hämmästytimme ihmisiä reissutarinoillamme.
Kemiönsaaresta poistuttaessa ylitimme upeat merelliset näköalat korkealla sillalla. Juomaa kului hulluna auringon paahtaessa meitä ruskeiksi. Sauvossa söimme herkulliset rullakebabit Ravintola Ruusuvirrassa. Siitä ei ollutkaan pitkästi ajomatkaa vanhalle Turun tielle, joka onkin meille tuttu, kun melkein joka kesä sinne eksymme.
Piennar oli todella leveä aiempiin verraten, tosin päällysteessä oli monen kilometrin ajan puolivälissä ärsyttävä kynnys, jonka jommallakummalla puolella joutui taiteilemaan eteenpäin. Tuuli puhalsi taas meitä vastaan. Tien sivulla Piikkiössä oli jonkun pihamaalla ihana kärhöaita; meinasin ajaa pientareelta alas ojaan, kun ihastelin suuria vaaleansinisiä kukkia. Kaarinasta Turkuun kulkee hyvä pyörätie, jolla monet hymyilivät vastaan tullessaan ja jotkut kyselivät liikennevaloissa kovasti reissustamme.
Turkuun poljettuamme etsimme Koulun ja nautimme sen pihamaalla Lehtori, Rehtori tai Maisteri-olutta (nimestä oli monta eri tietoa :-D)ja siideriä. Kippistelimme mukaville kesämuistoillemme ja pakenimme aloittavan lastenyhtyeen tieltä. Linja-autoasemalla oli juuri lähdössä bussi Tampereelle. Pakkasimme pyörät kyytiin ja huristimme Tampereelle nukkuen osan matkasta. Olipa ihana kesäloma!
Minulla oli taas aivan satumainen onni lomasään suhteen, sillä olin varannut mökin etukäteen edellisvuoden marraskuussa. Olimme matkalla 17 päivää. Tuona aikana satoi kaksi kertaa: toisen kerran Kasnäsissä aamulla, toinen kerta oli yöllä saaressa. Muuten koko loma oli pelkkää aurinkoa tai poutasäätä missä sitten kuljimmekin.
Tampere – Pitkäjärvi 130,15 km, 6:30,30 h
Pitkäjärvi – Kasnäs 128,21 km, 6:33,47 h
Kasnäs – Taalintehdas – Kasnäs 37,81 km, 1:57,18 h
Kasnäs – Turku 120,10 km, 5:45,00 h